Eläimet ihastuttavat Kemin lauantaina avatussa LumiLinnassa
0,00 €
VARAA VERKOSSA
SAAPUMINEN
LÄHTÖ
SAAPUMINEN
LÄHTÖ
VARAA VERKOSSA
PVM

Aikuisia

Lapsia (4-11 vuotta)

Lapsia (0-3 vuotta)

SAAPUMINEN

Kemiin lumesta rakennettu linna on vuorossaan 23.

Avajaispäivänä LumiLinnalla oli hilpeä tunnelma, kun lapsille  ohjattua toimintaa vetivät sosionomi-opiskelijat hauskoissa eläinasuissaan heti klo 10 lähtien.  Koko LumiLinnan lumipallomaskotti-perhe oli paikan päällä ihastuttamassa niin matkailijoita kuin lapsivieraita. LumiLinnan oppaat olivat kertomassa vieraille lumirakentamisesta ja tämän vuoden linnan teemasta ja sen sanomasta. Mukana päivässä oli myös pari lapsille sadusta tuttua yllätysvierasta. Linna avasi ovensa tänä vuonna ensimmäistä kertaa heti aamusta. Matkailijat pääsivät siis tutustumaan lumiseen nähtävyyteen myös ennen Sampon jäänmurtaja-risteilyä. Kaupungin toinen ehdoton matkailullinen vetonaula LumiLinnan lisäksi on Jäänmurtaja, joka on risteillyt matkailukäytössä jo 30 vuoden ajan. Vierailijoita kulki linnalla tasaiseen tahtiin koko päivän. LumiLinnalla on kyllä käynyt paljon vieraita tutustumassa lumirakentamiseen jo pitkin tammikuuta ja viime yönä oli ensimmäiset yöpyjät LumiHotellissa. Linna on rakentunut ennätystahdissa ja edustaa taidokasta lumirakentamista parhaimmillaan.
 

LumiLinna rakennetaan lumesta ja jäästä

LumiLinnan suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Frozen Innovations, arkkitehtina on toiminut Rauno Ruonansuu jo usean vuoden ajan. Veistosten suunnittelu on tehty yhteistyössä Kemin Matkailu Oy:n ja kansainvälisen veistäjätiimin kanssa. Tämänvuotisen teeman idea metsän eläimistä tuli henkilökunnan ideakilpailun tuloksena. Eläimet ihastuttavat ja kiinnostavat kaikenikäisiä riippumatta kulttuurista ja kotimaasta. Tämän vuoden lumitaide näytti kiinnostavan kovasti myös perheen pienempiä. Eläinten tassujen ja kavioiden jälkiä arvuuteltiin yhdessä ja eläinvarjotaidetta tehtiin ahkeraan lumihotellin huonetaulujen tyyliin. Hotellin sviittien eläinsatuaiheet ja näyttävä Luxury Sviitti King Kong-veistoksineen olivat vierailijosta hyvin vaikuttavia.

LumiLinna rakennetaan merivedestä tehdystä lumesta ja jäästä. Tykitettyä lunta tarvitaan noin 26 000 kuutiota ja jäätä puolestaan 300 kuutiota. Kemissä pysyvä lumi saatiin jo marraskuun puolessa välissä, mutta taivaalta sateleva lumi ei ole tarpeeksi kestävää ja tasalaatuista rakentamiseen. LumiLinna on avoinna huhtikuun puoleen väliin saakka päivittäin klo 10-18, jonka jälkeen se pikkuhiljaa palautetaan mereen. Matkailijoita linnalla käy paikallisten ja kotimaisten hiihtolomavierailden lisäksi eri puolilta maailmaa. Kemin LumiLinnalla juhlistetaan ensimmäistä kertaa kiinalaista uutta vuotta 15.2. ja tapahtumia on muun muassa perinteeksi muodostunut Muumilaakson vierailu linnassa. Monipuoliset ohjelmapalvelut yhteistyössä Lapland Safariksen kanssa mahdollistavat useamman päivän loman Kemissä jäätyneen meren maisemissa.
 

Vuoden päästä LumiLinna on avoinna ympäri vuoden 

Kemin Matkailu Oy on aloittanut ympärivuotisen LumiLinna-rakennuksen työt paraikaa. Matkailuyhtiö haluaa tarjota vierailleen lumen ja jään elämyksen läpi vuoden. Kemissä on kesällä keskiyön aurinko ja syksyllä revontulet ja metsät täynnä marjoja ja sieniä. Muun muassa nämä asiat houkuttelevat ihmisiä matkustamaan Meri-Lappiin, mutta  kaupunki tarvitsee myös ainutlaatuisen nähtävyyden ja mikä sen osuvampi LumiLinna-kaupunkiin kuin ympärivuotinen talven ihmemaa. Rakennukseen tulee monipuolisesti matkailua tukevia palveluita kuten ravintola, sauna- ja hyvinvointipalvelut, ohjelmapalvelut ja matkamuistomyymälät.

Elämyksellinen LumiLinna on saanut maailmanluokan tunnustuksia

LumiLinna koostuu tuttuun tapaan LumiRavintolasta, LumiHotellista ja LumiKappelista. Näiden lisäksi linnalla ihastellaan taidokasta lumi- ja jäätaidetta ja pidetään hauskaa muun muassa tuubimäessä. LumiRavintola sai tunnustuksen viime vuonna World Luxury Restaurant-kilpailussa elämyksellisenä ravintolana. Siellä tarjoillaan päivän lounas klo 11-14, johon ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Ennalta varatut kolmen ruokalajin illalliset taas tarjoillaan klo 18.30 ja 19.00. LumiHotellin ja alueen pienhuviloiden asiakkaita palvelemassa on vuorokauden ympäri henkilökuntaa. Palvelurakennus Service Point:ssa. Rakennuksen yläkerrassa on lämmin kahvio, josta on loihakat näköalat meren jäälle. Niin LumiHotelli, kuin pääsääntöisesti lasista tehdyt huvilat eli Seaside Glass Villas ovat voittaneet global winner palkinnon World Luxury Hotel Awards-kisassa.